Nina Vesterinen rakentaa sairaalaa Oulun murteella ja suurella sydämellä

Jos Assin työmaalla kuuluu iloinen naurunremakka, on hyvin todennäköistä, että asialla on suunnittelukoordinaattori Nina Vesterinen. –Mää oon se työporukan oululainen vahavistus, jonka puhe naurattaa melekeen joka päivä jottain kollegaa. Työkaveritki keittää nykyään kahavit ja syö pannaania.

Nina on asunut Hämeenlinnassa jo 15 vuotta ja työskennellyt pitkään Kanta-Hämeen keskussairaalassa sairaanhoitajana, kunnes tie vei Assi-hankkeeseen. Osastotoimintojen ylihoitaja vinkkasi hänelle mahdollisuudesta, ja nyt Nina toteaa olevansa onnekas saadessaan olla mukana rakentamassa uutta sairaalaa. – Tämä on mieletön kokemus! Oon oppinut valtavasti, ja parasta on se, että tilaratkaisuilla ja toiminnalla puretaan vanhoja hierarkioita ja tiivistetään yksiköiden välistä yhteistyötä. Sellaista muutosta kaipasin jo sairaanhoitajan työssäni, Nina kertoo innostuneena.

Testauksia ja sepeliä – käytännön kokeet osana arkea

Suunnittelukoordinaattorin arki on vauhdikasta. Nina toimii tilaajan edustajana ja pitää huolta siitä, että käyttäjien ja asiakkaiden tarpeet huomioidaan. Siksi työmaalla nähdäänkin välillä varsin konkreettisia testejä. – En unohda koskaan sitä, kun kannoin potilassängyn päälle toistuvasti 250 kiloa sepeliä testatakseni lattiamateriaalien kestävyyttä. Siinä tuli hiki, mutta olipa käytännönläheinen koe, Nina nauraa.

Työyhteisö on Ninasta parasta, ja hän kuvailee tiimiään omistautuneeksi, ammattitaitoiseksi ja huumorintajuiseksi. Yksi tärkeimmistä työtovereista on Soili Hietasola-Husu, jonka lahjakkuutta Nina kehuu vuolaasti. – En oo koskaan ollut näin hyvässä työyhteisössä! Me ollaan hitsauduttu yhteen ja nauretaan paljon. Kun onnistutaan yhdessä, annetaan ylävitoset – ja niitä on tässä hankkeessa riittänyt!

Vaikka ruuhkavuodet pitävät huolen siitä, että työ ja vapaa-aika pysyvät tasapainossa, on tämä hanke sellainen, johon Nina antaa itsestään vähän ekstraa. Uusi sairaala tehdään suurella sydämellä ja rakkaudella alueen asukkaille. – Tätä on vatkattu ja vatuloitu, kyniä teroitettu ja hypitty innosta, kun ollaan onnistuttu! Tämä on teitä varten, ja siitä haluan olla ylpeä, Nina sanoo.

Jos Assi-hankkeesta tehtäisiin elokuva, olisi se ehdottomasti suomalainen komedia ”Se mieletön remppa”. – Tää remppa on ollut mielettömän iso, haasteita on ollut matkan varrella, mutta kaikesta on selvitty yhdessä, Nina hymyilee. Ja kun kysytään, mikä on hänen supervoimansa, vastaus tulee empimättä: – Tekis mieli sanoa, että haluaisin olla merenneito tai osata lentää, mutta kyllä tälle työlle olis hyödyllisintä, jos voisin monistaa itseni tai kirjoittaa raportteja hypernopeasti!

Assin osastorakennuksella on erityinen paikka Ninan sydämessä. Yksi hänen suosikkipaikoistaan on suuren ikkunan edessä, josta avautuu näkymä mäntypuiden rinteeseen.

– Se on kuin vuodenaikojen mukaan vaihtuva maisemataulu, hän huokaisee ja katsoo kohti tulevaisuuden sairaalaa – paikkaa, jossa hoito ja tila kohtaavat parhaalla mahdollisella tavalla.