Siirry sisältöön

Biodiversiteetin ylläpito on tärkeä osa Assi-sairaalahanketta

Hämeenlinnan Ahvenistolle nousevan uuden keskussairaalan suunnittelussa on otettu tarkasti huomioon ympäröivän luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, esimerkiksi suojelemalla harvinaisia ketokasveja. Ympäristökysymysten huomioiminen liittyy osaltaan tavoitteeseen rakentaa maailman inhimillisin sairaala.

Swecon erikoisosaamista biodiversiteetin vaalimisen osalta edustaa hankkeessa mukana oleva johtava asiantuntija Tarja Ojala. Biologina työskentelevä Ojala tuli ensivaiheessa tekemään metsän- ja maisemanhoitosuunnitelmaa alueelle, joka jää vanhan sairaalan ja sen viereen nousevan uuden rakennuksen väliin. Arvokkaalla alueella on myös vanha ortodoksikirkko ja vuoden 1918 joukkohauta.

”Ahvenisto on Hämeen lehtokeskuksen aluetta eli rehevää ympäristöä, jolla on suosiolliset olosuhteet lehtokasvillisuuden esiintymiselle. Alueella tehtiin kattavat luontoselvitykset, joissa löytyi uhanalainen keto ja arvokasta lajistoa”, Ojala kertoo.

Sairaalan alle jäävältä kedolta Ojala kävi itse viime kesänä poimimassa siemeniä kaikista kasvilajeista, jotka ovat heikkoja kilpailijoita eli kestävämpien lajien tieltä helposti häviäviä kasveja.

”Siemenet odottavat nyt säilössä, että pääsemme kylvämään ne takaisin, kun maisemointityöt alkavat. Ketokasvien palauttaminen alueelle vaatii tarkan suunnitelman, jotta kasvupaikalla on tietynlainen pohja ja riittävästi valoa koko päivän ajan.”

Korkeat ympäristötavoitteet

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin projektipäällikkö Eeva Rikkilä-Kettunen on ollut Assi-hankkeessa mukana sen alusta lähtien. Suunnitteluvaihe kesti viitisen vuotta, ja viimein elokuussa käynnistyy maanrakennusurakka. Sairaalan arvioidaan olevan käytössä syksyllä 2026. Sweco on mukana sairaalan allianssissa yhdessä sairaanhoitopiirin, Skanskan ja arkkitehtityöyhteenliittymän Team Integratedin kanssa.

”Biodiversiteetin säilyttäminen liittyy osaltaan RTS-ympäristökriteerien noudattamiseen, joiden mukaista pisteytystä haemme hankkeelle. Arvokkaassa ympäristössä on suojellun paahderinnealueen lisäksi myös Natura-alue nykyisen sairaalan kupeessa”, Rikkilä-Kettunen kertoo.

Alueen kasvi- ja eläinkuntaa kartoittaneessa luontoselvityksessä selvitettiin esimerkiksi lepakkojen reittejä, jotka otettiin huomioon myös Swecon tekemässä valaistussuunnitelmassa.

”Tavoitteenamme on maailman inhimillisin sairaala, ja olen ollut otettu siitä, miten hyvin kaikki suunnittelijat ovat sisäistäneet asian. Ympäristö- ja vastuullisuuskysymysten huomioiminen on osa kokonaisuutta”, Rikkilä-Kettunen sanoo.

Ahveniston sairaalan havainnekuva sairaalasta Jukolan suunnasta syyskuulta 2020. Kuvien tekijänoikeudet kuuluvat Ahveniston sairaala -allianssiin kuuluvalle arkkitehtyöyhteenliittymä Team Integratedille.