Siirry sisältöön

Assin työmaa-aidan yhteistaideteoksen julkistamistilaisuudessa ihasteltiin lasten ja nuorten taiteilijoiden kädenjälkeä

Ahveniston sairaalan, tuttavallisemmin Assin työmaalla käy jo kova kuhina, kun sairaalan perustuksia paalutetaan ja valetaan. Uuden sairaalan arvioitu valmistumisajankohta on vuonna 2025 ja käyttöönotto vuonna 2026.

Rakennustyömaa-aluetta ympäröi pitkä, koko työmaan kiertävä työmaa-aita. Aitaan haluttiin saada rakennustyömaan ajaksi inhimillisyyttä ja taidetta. Ihastuttamaan ohikulkevia ja kertomaan tähän olevan rakentumassa meille kaikille tulevaisuuden inhimillinen sairaala. Ideointi ja yhteistyö Kulttuurikeskus ARXin kanssa työmaa-aidan kuvitukseksi sai tällöin tuulta alleen ja nyt alueelle nousi 30 metriä lasten ja nuorten yhteisötaideteokseksi muutettua työmaa-aitaa.

Aidan taideteoksen tekemiseen osallistui lapsia ja nuoria taitelijoita, jotka kuvasivat ajatuksiaan maailman inhimillisimmästä sairaalasta.

Kouluilla ja varhaiskasvatusyksiköissä järjestetyissä taidetyöpajoissa tutustuttiin opettajien ja varhaiskasvattajien johdolla uuteen sairaalaan. Pajoissa keskusteltiin mitä inhimillisyys on ja kuinka se voisi sairaalassa näkyä. Työpajoihin osallistui yli 600 lasta, ja 29 teosta päätyi osaksi yhteisötaideteosta.

Assin värejä toistavan taustan taiteilivat Kulttuurikeskus ARXin avoimen Tuu ja tee -työpajan lapset. Teokset etenevät ikäjärjestyksessä alkaen pienimmistä 4-vuotiaista taiteilijoista päättyen 15-vuotiaiden nuorten teoksiin. Yhteisötaideteoksen suunnittelusta vastasivat ARXin taidekasvattaja Auni Tuovinen ja graafikko Liina Harhala Kulttuurikeskus ARXista. Assin puolelta työmaa-aidan suunnittelussa ja toteuttamisessa oli projektiryhmässä projektipäällikkö Eeva Rikkilä-Kettunen, projektisihteeri Kristina Pekarila ja viestintäasiantuntija Elina Lintula.

Johtajaylihoitaja Kirsi Leino kommentoi, että nyt rakentunut lasten ja nuorten taidetta esittelevä työmaa-aita antaa osaltaan signaalin inhimillisyydestä – sairaalaan tulon pitäisi luoda turvaa ja toivoa; tunnetta, että välitetään. Toivomme, että sama henki vahvistuu entisestään, kun sairaala valmistuu.

Tilaisuudessa pienet taiteilijat pääsivät esittelemään omia tuotoksiaan ja saivat suuret kiitokset puheissaan allianssin projektipäällikkö Kari Sundelinilta, johtajaylihoitaja Kirsi Leinolta sekä Hämeenlinnan lastenkulttuuripäällikkö Minna Haverilta. Taideteos tuo iloa ohikulkijoille, tien käyttäjille ja aamuisin töihin tulevalle henkilöstölle.

Lapset ovat päässeet jo varhain sairaalan suunnittelussa mukaan

Verkatehtaalla toiminut taidepäiväkoti Satakielen eskariryhmäläiset pohtivat vuonna 2018 mihin sairaalaa tarvitaan, kuka sairaalassa työskentelee ja millainen sairaalan tulisi olla. Lasten ajatuksista ja piirroksista syntyi Assin hanketoimiston sisälle seiniin kuvitusta. Sairaalasta tulisi löytyä lapsen silmin leikkipaikka, pallomeri ja kotileikki. Ympäristön olla siis inhimillinen.

Taideteokset löytyvät Sairaalatien varresta. Ihastellessasi taideteoksia, otathan huomioon joustavan liikennöinnin sujumisen tienkäyttäjille.

Työmaa-aidan taideteoksista vastaavat taiteilijat ovat:

• Olivia Alanne
• Eelis Alarotu
• Huuko Heiniö
• Fanni Heritty
• Saima Honkanen
• Camilla Huttunen
• Nuutti Jokinen
• Anna Jylhä
• Elvi Keskinen
• Eeva Kivinen
• Luca
• Siiri Martikainen
• Stiina Mäkelä
• Ilona Möttönen
• Pipsa Niemelä
• Nella Pelkonen
• Martta Peltola
• Elli Petäjäniemi
• Nella Pikivirta
• Laura Przybylo
• Hilla Puolimatka
• Terttu Rantanen
• Robin
• Lauri Toivonen
• Venla Wahlberg
• Leena Wallin
• Henna Ylikippari
• Anonyymi taiteilija