Assin tekijät: Mikko Rantanen – Assin aluevastaava ja yhteisön sydän
Mikko Rantanen, on mukana Assi-sairaalahankkeessa Osaston aluevastaavana, ja hänellä on vahva yhteys projektiin jo syntyperänsä kautta – Mikko syntyi Hämeenlinnassa vanhassa sairaalassa. Nykyisin hän asuu Tuusulan Hyrylässä perheensä kanssa, mutta Hämeenlinna on edelleen lähellä sydäntä. –Sain kuulla tästä projektista vuonna 2020 ja tiesin, että yksi tuttu Kruusi oli tulossa tänne hommiin. Kysyin, tarvitseeko hän Hämeenlinna-tulkkia, ja sillä tiellä ollaan, Mikko muistelee. Hänen vastuualueenaan on sairaalan osasto, ja hän huolehtii kaikista siellä tehtävistä töistä.
Sairaalanrakentaja ja innostunut seikkailija
Mikkoa innostaa erityisesti yhteistyö Oma Hämeen ja muiden ammattilaisten kanssa. –On mielekästä nähdä, kun työ etenee, ja saan tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa, hän kertoo. Tulevaisuuden sairaala tarjoaa hänen mukaansa hoitoa kodin läheisyydessä, ja tekniikka on huippuluokkaa. Sairaalan tilat on suunniteltu paitsi potilaita, myös henkilökuntaa ajatellen. –Ei enää kolkkoa harmaata sairaalaa, vaan rohkeasti käytettyjä värejä ja pienokaiset on otettu monin tavoin huomioon.
Eräs erityisen mieleenpainuva hetki työmaalta liittyy Mikon rooliin joulupukkina. –Joulupukkina jaoin koko työmaan henkilöstölle makeisia tontun kanssa. Oli hauska hetki, kun kulman takaa ilmestyin joulupukiksi sonnustautuneena, Mikko naurahtaa. Tämä leikkimielinen teko toi iloa koko työyhteisölle ja muistutti siitä, että työn ei tarvitse olla aina niin vakavaa.
Mikon tiimiin Osastolla kuuluu 12 henkilöä, mutta he ovat osa suurempaa kokonaisuutta yhdessä Elektiivisen, M+P ja Kuuman tiimien kanssa. –Pidämme huolta toisistamme ja ylläpidämme hyvää boogieta, hän kuvailee työyhteisön henkeä. Yhteistyö tiimien välillä toimii hyvin, ja Mikko kokee, että vahva yhteisöllisyys tukee kaikkien työpanosta. Mikon suosikkipaikka työmaalla on hänen työpisteensä avokonttorissa. –Siellä pystyn keskittymään ja kuulen kaiken, mitä tapahtuu, hän sanoo. Vaikka työpäivään kuuluu monia vastuullisia tehtäviä, Mikko kokee avokonttorin olevan paikka, jossa hän voi pysyä kartalla projektin etenemisestä ja ylläpitää yhteyden työyhteisöön.
Vaikka projekti on mittava ja työ hektistä, Mikko löytää tasapainoa vapaa-ajastaan. Hän harrastaa uimista, salibandya ja maastopyöräilyä, jotka auttavat rentoutumaan. –Maanantaiaamut vesijumpassa Hämeenlinnan uimahallissa mummotuttujen kanssa ovat täydellinen aloitus viikolle, Mikko kertoo hymyillen.
Jos Mikko voisi kertoa yhden asian asukkaille sairaalahankkeesta, se olisi tilojen värikkyys ja avaruus. –Kyllä se värien loisto ja epäsairaalamainen sisäpuoli on se juttu. Ei enää kalseita seiniä, vaan avaraa tilaa ja värikkyyttä, hän painottaa. Tämä muutos tekee tulevasta sairaalasta houkuttelevamman ja inhimillisemmän.
Jos tämä sairaalahanke olisi elokuva, Mikko näkee sen kasvutarinana. –Samanlainen kuin Billy Elliot – pienestä pojasta, joka haluaa parrasvaloihin ja toteuttaa itseään, hän kuvailee. Tämä vertaus kuvastaa sairaalan pitkäaikaista kehitysprosessia ja monien yksilöiden sitoutumista sen valmistumiseen.
Ajanhallinta supervoimana
Mikon toive supervoimasta on ajanhallinta. –Voisin pysäyttää ajan ja saada sen riittämään kaikkeen, hän toivoo. Sairaalahanke on täynnä kiireisiä hetkiä, ja ajan pysäyttäminen antaisi hänelle mahdollisuuden paneutua jokaiseen tehtävään entistä paremmin.
Mikko Rantasella on suuri sydän ja hän on tärkeä osa Assi-sairaalan rakennusprojektia. Hänen positiivinen asenteensa ja yhteisöllisyyden korostaminen näkyvät kaikessa, mitä hän tekee.