LVI-asiantuntija Joonas Järvi valvoo talotekniikan toteutusta tulevassa Assi-sairaalassa – tavoitteena energiatehokas ja toimiva kokonaisuus
Hattulalainen Joonas Järvi on yksi uuden sairaalan talotekniikan asiantuntijoista. Hänen vastuullaan on varmistaa, että LVI-työt toteutetaan suunnitelmien ja korkeiden laatustandardien mukaisesti.
– Päädyin hankkeeseen rekryn kautta, kun edeltäjäni vaihtoi työpaikkaa. Tärkein tehtäväni on valvoa talotekniikan toteutus niin, että kaikki tehdään suunnitelmien mukaisesti ja laadusta tinkimättä, Joonas kertoo.
Häntä innostaa erityisesti sairaalan valtava koko ja erikoistekniikka, jota ei tavallisissa asuinrakennuksissa nähdä.
– Tämä on merkityksellinen projekti koko Kanta-Hämeen väestölle. Uudet, modernit ja energiatehokkaat tilat tulevat tarjoamaan asiakkaille huipputason palvelua, joka hyödyntää nykyteknologiaa kaikilla osa-alueilla, hän lisää.
Positiiviset hetket ja tiivis yhteistyö
Joonas on kokenut monia mieleenpainuvia hetkiä projektin aikana, mutta erityisen merkittävä oli hetki, kun ensimmäiset koneet käynnistettiin onnistuneesti ja testaukset alkoivat.
– Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki alkaa konkretisoitua käytännössä, hän muistelee.
Työyhteisön henki saa Joonakselta erityiskiitokset.
– Meillä on uskomaton yhteishenki, ja rakennuttamisen tiimimme tekee tiivistä yhteistyötä tilasuunnittelutiimin kanssa. On vaikea kuvitella, että tekemisen meininki voisi olla enää parempi!
Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä
Vaikka projekti on suuri ja vaativa, Joonas osaa tasapainottaa työn ja vapaa-ajan.
– Arkipäivät menevät valvonta- ja asiantuntijatehtävissä, ja iltaisin teen pieniä remonttihommia. Lopun ajan jaan perheen ja harrastusten kesken, hän kertoo.
Kohti maailman parasta sairaalaa
Joonas haluaa muistuttaa Kanta-Hämeen asukkaita, että uusi sairaala on suunniteltu palvelemaan sekä asiakkaita että henkilökuntaa mahdollisimman toimivasti ja tehokkaasti.
– Meille on rakentumassa merkityksellinen ja energiatehokas sairaala, jossa nykyteknologia on hyödynnetty viimeistäkin yksityiskohtaa myöten. Ehkä tästä tulee jopa koko maailman paras sairaala, hän hymyilee.
Jos sairaalahanke olisi elokuva, Joonas nimeäisi sen ”Timanttiliigaksi”.
– Ilman timantin kovaa organisaatiota tällaista hanketta ei olisi mahdollista toteuttaa. Vastoinkäymisiä tulee aina, mutta tärkeintä on ratkaista ne lopputuloksen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
Joonaksen suosikkipaikkoja työmaalla ovat teknisestä näkökulmasta esimerkiksi lämmönjakohuone ja IV-konehuone, mutta myös pääaula vaikuttaa lasiseinän ja avaruutensa ansiosta.
– Jos voisin valita yhden supervoiman, se olisi ennustaminen. Sillä ratkeaisi moni kysymysmerkki rakennusajalta, hän toteaa lopuksi.
Assi-sairaalasta on tulossa energiatehokas, moderni ja asiakaslähtöinen kokonaisuus – Kanta-Hämeen tulevaisuuden sairaala.