Siirry sisältöön

Ahveniston sairaala -allianssin työ jatkuu välittömästi

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallitus on kokouksessaan 8. syyskuuta päättänyt jatkaa Ahveniston sairaala -hankkeen eli tuttavallisemmin Assin kehittämisvaihetta yhdessä nykyisten allianssikumppanien kanssa.

Työ jatkuu välittömästi, ja kehitysvaiheen suunnittelu- ja valmistelutöitä jatketaan aina tammikuun 2021 loppuun saakka. Jos sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyy joulukuussa 2020 hankkeen siirtämisen toteutusvaiheeseen, siirtymä tapahtuu keskeytyksettä.

Hallitus hyväksyi sairaanhoitopiirin johtajan Seppo Rannan kokouksessa tekemän päätösesityksen yksimielisesti.

Allianssin työ oli keskeytettynä KHSHP:n päätöksellä kesän aikana, jolloin allianssikumppanit Skanska, Sweco ja arkkitehtityöyhteenliittymä Team Integrated kehittivät omalla riskillään Assi 3.1 -mallin, jonka kustannushaarukka saatiin laskemaan lähelle asetettua tavoitehintaa.

KHSHP:n hallitus edellyttää, että allianssikumppanit sitoutuvat esittämään ratkaisun, joka täyttää sairaanhoitopiirin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Muita kehittämisvaiheelle asetettuja reunaehtoja voi lukea päätöspykälästä, jonka voi ladata alta:

KHSHP hallitus 8.9.2020 § 130