Siirry sisältöön

Assin julkisivumateriaalia ja -väriä esitetään muutettavaksi

Ahveniston sairaala -allianssi näkee Umbra-käsitellyssä betoni-sandwich-rakenteessa niin toiminnallisia, esteettisiä kuin taloudellisiakin hyötyjä verrattuna aiemmin suunniteltuun slammattuun julkisivumuuraukseen ja betoni-sandwich-rakenteeseen. Lopullisesti rakennuslupaan tarvittavasta muutoksesta päättää Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta.

Tulevaisuuden Ahveniston sairaalan, eli tuttavallisemmin Assin, julkisivuratkaisuksi suunniteltiin alun perin paksurappaustekniikkaa, jonka osalta tunnistettiin kuitenkin kosteus- ja rakennusteknisiin ominaisuuksiin sekä elinkaareen liittyviä riskejä. Julkisivumateriaali päätettiin muuttaa slammattuun julkisivumuuraukseen ja betoni-sandwich-rakenteeseen perustuvaan ratkaisuun ja julkisivua suunniteltiin elävöitettäväksi erilaisilla materiaaleilla, kuten harmaalla graafisella betonilla.

Osana allianssin käynnistämiä toimia rakennuskustannuksien nopean nousun taklaamiseksi myös julkisivuratkaisua päätettiin arvioida vielä kerran. Työn tuloksena löytyi hämeenlinnalaisille tutun kuvanveistäjä Pertti Kukkosen kehittämä Umbra-pinnoitus. Umbra-käsittely patinoi kauniisti betonipinnan punaruskean tai ruosteisen sävyiseksi, muodostaen rakenteelle myös suojakalvon, joka estää esimerkiksi lian, ilmansaasteiden ja graffitien tarttumista pintaan. Umbra-pinnoitusta on käytetty esimerkiksi palkitun Kangasala-talon julkisivuratkaisussa.

– Arvioimme julkisivumateriaaleja niin rakennusteknisistä, aikataulullisista, taloudellisista kuin arkkitehtonisista näkökulmista sekä elinkaaren kannalta, ja Umbra-käsitelty pinta on nähdäksemme selkeä edistysaskel, toteaa Ahvenisto sairaala –allianssin projektipäällikkö Kari Sundelin Skanskalta.

Kustannussäästö noin puoli miljoonaa euroa

Esitetty uusi ratkaisu on Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallituksen käsittelyssä tiistaina 14. helmikuuta. Jos hallitus puoltaa ratkaisua, se etenee rakennusluvan muutoshakemuksena Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakennelautakunnan käsittelyyn.

– Ennen tätä lausuntonsa muutoksesta antaa ainakin Hämeenlinnan kaupunkikuvatyöryhmä. Mielestämme arkkitehtuurin kannalta umbraus antaa julkisivulle maanläheisemmän, harjurinteen väritykseen sopivamman sekä Assin visioon paremmin sopivan inhimillisen ja lämpimämmän sävyn kuin kliinisempi valkoisen ja harmaan yhdistelmä, sanoo KHSHP:n johtaja Seppo Ranta.

Hankintakustannuksia kehitetty ratkaisu alentaa arviolta noin 400 000-480 000 euroa.
– Tämä on yksi yhteistyössä kehitetty ratkaisu, joka auttaa meitä pääsemään hankkeen tavoitekustannukseen. Allianssi-työskentelytapaan kuuluu se, että hanketta kehitetään koko ajan olosuhteiden ja tarpeiden muuttuessa. Muita esityksiä on tarkoitus tuoda päätettäväksi vuodenvaihteen jälkeen, Ranta kertoo.