Siirry sisältöön

Ahveniston sairaalan kehitysvaihe keskeytetään toistaiseksi

Keskeytyksen aikana arvioidaan eri vaihtoehdot uuden keskussairaalan toteuttamiseksi.

Ahveniston sairaalaa kehittävän allianssin työskentely on päätetty keskeyttää toistaiseksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajan Seppo Rannan viranhaltijapäätöksellä 12. toukokuuta 2020. Sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 19. toukokuuta.

Kehitysvaiheessa laaditun ensimmäisen varsinaisen kustannuslaskennan perusteella hankkeen ns. Assi 3.0-konseptin kustannukset ylittyisivät noin 20 prosentilla eli noin 62 miljoonalla eurolla hankkeen tavoitebudjetista. Hankkeen budjettia rajaavat sairaanhoitopiirin valtuuston hankesuunnitelmasta tekemät päätökset ja sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä investoinnin poikkeuslupa.

– Kun kustannusten arvioitu ylitys on näin merkittävä, hankkeen tilaajana sairaanhoitopiirin on tarkasteltava kokonaisuutta uudelleen ja etsittävä uusia vaihtoehtoja hankkeen toteuttamiseksi. Töiden keskeytys tehdään välittömästi, jotta lisäkustannuksia ei synny enää sairaanhoitopiirille, Ranta sanoo.

Hankkeen kehitysvaiheen budjettiin oli varattu 28,9 miljoonaa euroa, josta tähän mennessä on käytetty noin 23 miljoonaa euroa.

Assi-hankkeen johtoa muutettiin viime vuoden lopulla, jolloin hankkeessa aiemmin tilaajan projektinjohtajana toiminut Petrus Kukkonen siirtyi koko hankkeen projektipäälliköksi.

– Vielä vuodenvaihteen jälkeen allianssin johtoryhmässä arvioitiin, että tavoite-budjettiin on mahdollista päästä uudella konseptilla. On harmillista, että alkuvuodesta esitetyt arviot konseptin kustannustasosta ovat muuttuneet merkittävästi, Kukkonen toteaa.

Kaava lainvoimainen, uusi kilpailutus vaihtoehtona

Keskeytyksen aikana sairaanhoitopiiri arvioi eri vaihtoehdot uuden keskussairaalan toteuttamiseksi. Arvioinnin aikana käydään keskustelua myös jäsenkuntien kanssa ja otetaan huomioon jo aiemmin tulleet esitykset hankkeen ja maakunnan erikoissairaanhoidon toteuttamiseksi.

– Keskeytyksen aikana allianssikumppanit ovat tarjoutuneet tekemään omalla riskillään esityksiä muutoksista nykyiseen konseptiin, joilla tavoitebudjetti olisi mahdollista vielä saavuttaa, Seppo Ranta kertoo.

Petrus Kukkonen painottaa, että allianssin kehitysvaiheen keskeytys ei tarkoita Assi-hankkeen loppumista.

– Kehitysvaiheen aikana syntyneet suunnitelmat siirtyvät allianssin mahdollisesti päättyessä sairaanhoitopiirille, ja tarvittaessa niiden pohjalta voidaan toteuttaa uusi kilpailutus suhteellisen ripeässä aikataulussa. Positiivinen uutinen on, että tontin kaavasta ei kukaan valittanut, ja se on saanut lainvoiman, Kukkonen toteaa.

Maakunnan päättäjille esitellään keskiviikkona 13. toukokuuta Hämeen liiton järjestämässä webinaarissa Perlacon Oy:n laskemia Assi-hankkeen taloudellisia vaikutuksia jäsenkunnille.

– Esitys vanhassa sairaalassa toiminnan jatkamiselle on osoittautunut kaikissa arvioinneissa kalleimmaksi vaihtoehdoksi sairaanhoitopiirin jäsenkunnille. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa uuden keskussairaalan budjetti on kuitenkin myös pidettävä tiukkana, Ranta painottaa.

Ahveniston sairaala -allianssissa ovat mukana Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, Skanska Talonrakennus Oy, suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys Sweco sekä kolmen arkkitehtitoimiston yhteenliittymä Integrated. Allianssimallista on saatu Suomessa hyviä kokemuksia niin suurissa infra- kuin myös sairaalahankkeissa. Allianssissa työskennellessään kumppanit vastaavat projektin suunnittelusta ja rakentamisesta yhdessä ja muodostavat yhteisen organisaation. Myös onnistumiset ja riskit jaetaan osapuolten kesken.