Siirry sisältöön

Ahveniston sairaala -allianssin johtaminen uudistetaan

Tulevaisuuden keskussairaalan rakentamista Kanta-Hämeeseen valmistelevassa Ahveniston sairaala -allianssissa tehdään organisaatiomuutoksia, joiden toteutus käynnistyy heti ja läpivienti hoidetaan vuoden 2020 tammikuun loppuun mennessä. Muutosten tavoitteena on saada Assi-sairaalan suunniteltu konsepti sellaiseksi, että se täyttää toiminnalliset tavoitteensa ja pysyy asetetussa kustannusraamissa.

Hanketta kehittämisvaiheen ajan vetänyt Jari Törnqvist jättää tehtävänsä, ja allianssin sisältä rekrytoidaan uusi projektipäällikkö. Tarkoitus on, että valittava henkilö aloittaa tehtävässä tammikuun alussa.

Toimintamallin kehittämistä varten perustetaan välittömästi muutosryhmä, jota johtaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin projektijohtaja Petrus Kukkonen. Ryhmä laatii suunnitelman, joka esitellään allianssihankkeen johtoryhmälle tammikuun lopulla 2020.
Muutosryhmän tehtävänä on uudistaa hanketta siten, että tulevan sairaalan hoitotiloja ja -tarjontaa ei supisteta, mutta hanke pääsee tavoitebudjettiinsa.

– Vastuu allianssin saamisesta oikealle polulle on kaikilla osapuolilla, ei yksittäisellä taholla tai henkilöllä. Meillä on vielä mahdollisuus tehdä hankkeen johtamisessa rytminvaihdos, jotta Assi-hankkeessa saavutetaan tavoiteltu lisäarvo Arvoa rahalle -periaatteen mukaisesti ja päästään tavoitebudjettiin kevääseen 2020 mennessä, toteaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta.

Allianssikumppanit ovat sitoutuneita siihen, että asetetut tavoitteet saavutetaan hyvällä yhteistyöllä ja Assin rakentaminen on mahdollista aloittaa suunnitellussa aikataulussa. Tarkoituksena on edelleen, että sairaanhoitopiirin valtuusto voi päättää hankkeen rakentamisvaiheen käynnistämisestä kesäkuussa 2020.

Ahveniston sairaala -allianssissa ovat mukana Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, Skanska, Sweco sekä kolmen arkkitehtitoimiston työyhteenliittymä INTEGRATED. Allianssimallista on saatu Suomessa hyviä kokemuksia niin suurissa infra- kuin myös sairaalahankkeissa. Allianssissa työskennellessään kumppanit vastaavat projektin suunnittelusta ja rakentamisesta yhdessä ja muodostavat yhteisen organisaation. Myös onnistumiset ja riskit jaetaan osapuolten kesken.

Lisätietoja:
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, projektijohtaja Petrus Kukkonen, puh. 050 461 7820, petrus.kukkonen[at]khshp.fi
Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Jussi Ranne, puh. 040 560 1356, jussi.ranne[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi
Sweco Finland Oy, lehdistökontakti Heini Jokinen, puh. 040 718 0063, heini.jokinen[at]sweco.fi
INTEGRATED työyhteenliittymä, pääsuunnittelija Matti Anttila, puh. 040 861 3740, matti.anttila[at]aw2.fi