Siirry sisältöön

Muutto lähestyy – muutamme uuteen Assi-sairaalaan maaliskuussa 2026

Viimeinen vuosi käynnistyi vanhassa Kanta-Hämeen keskussairaalassa, koska ASSI-sairaalan muutto lähestyy päivä päivältä, alle 365 päivää muuttoon.

Uuden Oma-Hämeen ASSI-sairaalan suunnittelu on ollut pitkä ja monivaiheinen prosessi. Kanta-Hämeen keskussairaala on ollut työpaikkani vuodesta 1987 alkaen ja olen toiminut sairaalassa monenmoisissa tehtävissä kätilönä, sairaanhoitajana, lähijohtaja, projektipäällikkönä, ylihoitajana ja sittemmin erikoissairaanhoidon sairaalapalvelujen tulosaluejohtajana.  Olen ollut ASSI-sairaalan rakentamisessa mukana erikoissairaanhoidon sairaalatoiminnan näkökulmasta alusta alkaen. Vuonna 2015 kaikki alkoi toimeksiannosta sairaalan toiminnallisen suunnittelun osalta. Teeseinä sairaalasuunnittelun lähtötilanteessa olivat ”potilas ensin”-periaate, laadukas ja turvallinen hoito, tuottavuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantaminen, avohoidon vahvistaminen, potilaspaikkojen vähentäminen osastoilla sekä toimintojen vakiointi.

Tällä hetkellä meillä on alle vuosi aikaa koko sairaalan muuttoon ja  meillä on yli 70 toiminnallista, moniammatillista työryhmää valmistelemassa muutosta ja muuttoa. Olemme jo pitkään pilotoineet vanhan keskussairaalan tiloissa ASSIN uusia toimintamalleja. Näitä ovat mm. asiakkaan sähköisen esitietolomakkeen käyttöönotto sekä asiakkaan sairaalassa itseilmoittautuminen. Mikäli asukkaat asioivat hyvinvointialueen palveluissa Oma Hämeen puhelinsovelluksesta löytyy mm. ajanvaraukset, eEsitiedot.

ASSI-sairaalan vuodeosastoilla on yhden hengen huoneita, joten henkilöstömme on pilotoinut tätä toimintamallia sisätautien osastolla. Lisäksi olemme uudistaneet ammattilaisten työnjakoa mm. puhelinsovellusten käyttöönotolla voimme sujuvoittaa työntekijöiden päivittäistä työtä; palvelupyynnöt potilaskuljetukseen, siivouspyynnöt ja kiinteistöhuoltoon, hoitologistikoille. Uusien tietojärjestelmien käyttöönotto tämän vuoden aikana leikkaustoiminnassa ja välinehuollossa eivät näy varsinaisesti sairaalan asiakkaille, mutta ne toivottavasti automatisoivat ja sujuvoittavat työtä, jolloin henkilöstöllä on enemmän aikaa potilaiden hoitoon.

Kaikkien uuteen sairaalaan muuttavien työntekijöiden systemaattinen henkilöstön perehdytyksen valmistelu uuden sairaalatiloihin on parhaillaan työn alla. Se on valtavan suuri ponnistus kaikilta, koska sairaalaympäristönä on uusi täynnä erilaista teknologiaa. Jokainen työntekijä perehdytetään läsnäolokoulutuksin ja osin sähköisin aineistoin, jotta työntekijä voi turvallisesti työskennellä ja liikkua uudessa sairaalassa.

Vaikka uusi sairaala työ mukanaan innostusta, valoa suurien ikkunoiden kautta, sujuvuutta työhön, niin samalla henkilöstö luopuu osittain totutuista työnkuluista ja tiloista. Myös työyhteisö saattaa muuttua osalla työntekijöistä, kun muutamme uuteen sairaalaan, tämä tuo mukanaan myös haikeutta.

Uudistumme yhdessä rohkeasti ja odotamme innolla uusien tilojen tuomia mahdollisuuksia!

Mirja

Kirjoittajana Oma Hämeen erikoissairaanhoidon sairaalapalveluiden tulosaluejohtaja Mirja Ottman-Salminen
Hän toimii  Kanta-Hämeen hyvinvointialueella ja hänellä on pitkä kokemus hoitotyöstä, lähijohtamisesta ja sairaalatoiminnan kehittämisestä. ASSI-hankkeessa hän on ollut mukana alusta alkaen varmistamassa, että uusi sairaala tukee laadukasta, turvallista ja inhimillistä hoitoa.