Kevät koitti Hämeeseen ja kevättuuli toi tullessaan uuden projektipäällikön
Hei, olen Eeva Rikkilä-Kettunen ja aloitin työn Kantasairaala-hankkeen projektipäällikkönä 29.3.2016. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri ja takana on työtä erilaisissa terveydenhuoltoalan tehtävissä, eri organisaatioissa, yhteensä yli 25 vuotta. Olen ollut myös mukana muutamassa sairaalasuunnitteluhankkeessa, yhteensä noin 7 vuoden ajan.
Kantasairaala-hankkeessa on edetty nyt vaiheeseen, jossa valmistellaan esitystä sairaalan eri sijoitusvaihtoehdoista sairaanhoitoalueen valtuuston päätettäväksi kesäkuussa 2016. Valmistelun pohjana on käyttäjäryhmien, asiakasraadin ja monien muiden asiantuntijoiden tuottama aineisto tulevaisuuden tarpeista. Myös valtakunnallinen ja alueellinen SOTE-valmistelu vaikuttaa luonnollisesti tuleviin ratkaisuihin.
Uusia ideoita ja ehdotuksia kaivataan koko ajan – laitathan siis minulle postia Osallistu suunnitteluun –linkin kautta.
Eeva Rikkilä-Kettunen, projektipäällikkö