Siirry sisältöön

Assin tekijät: Teemu Hermonen – Elektiivisen aluevastaava rakentaa tulevaisuuden sairaalaa

Teemu Hermonen toimii elektiivisen sairaalaosan aluevastaavana Kanta-Hämeen uuden sairaalahankkeen parissa. Teemu on jo 25 vuoden ajan ollut mukana Skanskalla erilaisissa projekteissa, mutta tämä hanke on hänen ensimmäinen allianssimuotoinen urakkansa – ja samalla suurin, mitä Skanska on koskaan toteuttanut.

Hämeenlinnassa komennushommia tekevä Teemu on syntyisin Luvialta ja asuu Hämeenlinnassa. Teemu kertoo saaneensa paikan projektista, koska hän oli ilmaissut kiinnostuksensa matkustustöihin ja päätynyt näin elektiivisen aluevastaavaksi.

– Meillä on Assin projektinjohtaja Kari Sundelinin kanssa yhteistä historiaa jo Satakunnasta ja minua pyydettiin projektille elektiivisen aluevastaavaksi, olin kiinnostunut ja tutustumiskäynnin jälkeen tulin valituksi tehtävään. Tämä on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus oppia uutta ja työskennellä eri yksiköistä tulleiden ammattilaisten kanssa.

Teemun intohimona tämän hankkeen parissa on ennen kaikkea projektin laajuus. Uudet, modernit tilat ja tehokas urakkaluonteinen työskentelytapa ovat hänelle erityisiä. Hän korostaa, että sairaala tulee tarjoamaan käytännöllisiä ja viihtyisiä tiloja, joissa kaikki toiminnot ovat saman katon alla – helpottaen näin hoidon sujuvuutta tulevaisuudessa.

Teemun mieleen on jäänyt erityisesti ensimmäinen kerta, kun hän saapui työmaalle lokakuussa 2022. Rapamäen päältä avautui vaikuttava näky: seitsemän torninosturia ja lukemattomat rakennuskoneet herättivät konkretian siitä, kuinka suuri projekti todellisuudessa on. –Se oli hetki, joka jäi pysyvästi mieleen – siinä todella ymmärsi, mihin ollaan ryhtymässä, hän muistelee.

Toinen humoristinen huomio Teemun mielestä oli, kuinka valtava määrä joulukoristeita työmaatoimistossa oli, ottaen huomioon, että he olivat keskellä rakennustyömaata.

Teemun tiimi elektiivisellä alueella koostuu hänen sanojensa mukaan kymmenestä loistotyypistä, jotka kaikki ovat alansa ammattilaisia.

– Yhteistyö sujuu loistavasti, ja pyrimme aina auttamaan ja tukemaan toisiamme, hän kertoo. Tiimi pitää myös jatkuvaa yhteyttä muiden talojen ja suunnittelun kanssa, jotta kokemuksia ja ratkaisuja voidaan jakaa ja hyödyntää laajemminkin projektin hyväksi.

Teemu Hermonen pitää työn ja vapaa-ajan tasapainon tiukasti hallussa, vaikka projekti onkin mittava. Vapaa-aika kuluu monipuolisten harrastusten parissa: ruoanlaitto, urheilu, tiistain saunaillat, uiminen ja avantouinti ovat viikoittaisia rentoutumiskeinoja. Myös tv-sarjat ja penkkiurheilu kuuluvat arkeen. Teemu on lisäksi liittynyt paikalliseen jääkiekkojoukkueeseen ja käy säännöllisesti jäällä heidän kanssaan. Viikonloppuisin hän suuntaa kotiin Luvialle, jossa aika kuluu veneilyn, mökkeilyn, vaimon ja ystävien seurassa – nauttien kaikesta, mikä tuo vastapainoa työviikolle.

”Tuntematon sotilas” ja taistelu yhteistä päämäärää kohti 

Jos tämä sairaalahanke olisi elokuva, Teemu antaisi sille nimen
Tuntematon sotilas.

–Työmaan rakentajat ovat saapuneet eri puolilta Suomea ja maailmaa – meillä kaikilla on yhteinen tavoite tehdä paras mahdollinen sairaala, hän selittää.

Elokuvaviittauksessaan hän korostaa yhteistyön merkitystä ja sitä, kuinka haasteisiin etsitään yhdessä ratkaisuja.

Teemun suosikkipaikka työmaalla on elektiivisen työmaatoimisto, jota kutsutaan leikkisästi ”Shangri-La’ksi”.

– Olemme tiiviissä toimistossa, ja kommunikointi on helppoa – usein myös huumori kukkii ja nauru raikuu, hän kuvailee toimiston ilmapiiriä.

Entä mitä Teemu toivoisi supervoimakseen?

– Aikakoneen, hän vastaa.

– Menisin luovutuspäivään katsomaan, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, ja palaisin sitten ohjeistamaan koko työmaata – niin pystyisimme ratkaisemaan ongelmat jo etukäteen.

Jos Teemulta kysyy yhtä asiaa, jonka hän haluaisi kertoa sairaalan rakentamisen yksityiskohdista, hänellä on hauska ja yllättävä fakta valmiina.

– Rakennuksessa on yhteensä 3842 ovea tai oveksi laskettavaa luukkua. Niiden läpi kulkee tulevaisuudessa tuhansia potilaita, henkilökunnan jäseniä ja vierailijoita – askel kohti modernia terveydenhuoltoa.