Siirry sisältöön

Ahveniston sairaalan muutokset johtivat Keskon vetäytymiseen hankkeesta

Assi-hankkeen konseptissa tehdyt muutokset keväällä ja kesällä 2020 mahdollistivat tulevaisuuden keskussairaalan toteuttamisen ja paransivat sairaalan toiminnallista kokonaisuutta, mutta heikensivät kaupan liiketaloudellista yhtälöä. Tämän johdosta Kesko on ilmoittautunut vetäytyvänsä hankkeesta.

Assi-sairaalan yhteyteen on suunniteltu palvelukokonaisuutta, jossa sairaalan lisäksi olisi myös kaupallisia palveluja. Tavoitteena on ollut muodostaa kokonaisuus, jossa vaikeat sairaudet ja normaalit askareet kohtaavat ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin visio maailman inhimillisimmästä sairaalasta toteutuisi.

Kaupallisten palvelujen tiloja on suunniteltu sairaalan viereen tulevan pysäköintilaitoksen yhteyteen omana erillisenä hankkeenaan yhdessä pysäköintilaitoksen kanssa. Kaupallisten palvelujen kokonaisuus, joka sisältää kaupan ja pysäköinnin, ei sisälly Assi-sairaalan budjettiin. Assin muutokset viime vuoden keväällä ja kesällä paransivat sairaalan toiminnallista kokonaisuutta, mutta heikensivät samalla kaupan toiminnallista ja liiketaloudellista yhtälöä. Tämän johdosta kumppanina suunnittelussa ollut Kesko on ilmoittanut vetäytyvänsä hankkeesta.

Keskon vetäytymistä on käsitelty sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa 23.2.2021 ylimääräisenä ilmoitusasiana. Hallitus ohjeisti toteuttamaan markkinakartoituksen mahdollisten muiden kaupallisten toimijoiden ottamisesta mukaan hankkeeseen. Tavoitteesta rakentaa uudenlainen, myös muista kuin puhtaista terveydenhuollon palveluista koostuva, inhimillisyyttä lisäävä palvelukokonaisuus sairaalan yhteyteen ei olla valmiita luopumaan vielä tässä vaiheessa.

Keskon vetäytymisen taustalla ovat seuraavat teemat:

  • Liiketilan saavutettavuuden heikentyminen.
  • Assin nykyisen suunnittelukonseptin aiheuttamat muutokset sairaalan asiakas- ja henkilöstövirroissa suhteessa kaupallisten tilojen ajateltuun sijaintiin.
  • Liiketilan koon muodostuminen Keskon tavoitteita pienemmäksi.
  • Tilat saattavat rajoittaa myös muiden kaupallisten palveluiden sijoittumista kaupan lähistölle.
  • Vainajien siirtoliikenteen läheisyys.

Pysäköintilaitoksen osalta sairaanhoitopiirin tarve ei ole muuttunut. Asemakaavan määrittelemiä velvoitepysäköintipaikkoja ei saada sovitettua Assin tontille ilman pysäköintilaitosta. Pysäköintilaitoksen yhteyteen on suunniteltu myös sairaalan henkilöstöravintola, jonka osalta on tehtävä suunnitelmapäivitykset. Ravintolan oli tarkoitus palvella myös kaupan asiakkaita ja lähiseudun asukkaita.

Sairaalarakennus ja muita rakennuksia piirretyssä symbolikuvassa.